Minäkö kilpailuihin?

MINÄKÖ KISOIHIN?

Kilpaileminen on mukava osa hiihtoharrastusta. Kynnys osallistua kilpailuihin voi olla kuitenkin korkea, sillä yksilölajissa kilpailutapahtumaan ei välttämättä mennä joukkueen mukana, vaan itsenäisesti omien vanhempien huoltamana. Kokosimme tähän neuvoja, joiden avulla kilpailuihin osallistuminen toivottavasti helpottuu! Lisää voi kysyä hiihtokoulun ohjaajilta.

MISSÄ NIITÄ KILPAILUITA ON?

Käytännössä kaikki Suomessa järjestettävät hiihtokilpailut on listattu Hiihtokalenteri.fi –palveluun
http://www.hiihtokalenteri.fi. Siellä näkyy aina uusin tieto aikatauluista yms. jos esimerkiksi tulee kisojen peruutuksia tai siirtoja.
Kilpailuja on kahden tasoisia: kansallisia ja piirikunnallisia. Todellisuudessa kisatyypeillä on hyvin vähän eroa (lähinnä se että piirikunnallisiin ei pitäisi hyväksyä osallistujia muualta kuin kyseisen hiihtopiirin alueelta). Kannattaa valita Hiihtokalenterissa ’Piirikunnalliset kilpailut’ niin saa näkyviin sekä kansalliset että piirikunnalliset kisat samalla kertaa.
Kalenterista selaamalla voi etsiä itselleen sopivan kilpailun, ’Katso kutsu’ –napista saa näkyviin lisätietoja ja usein järjestävän seuran nettisivuilla on kisoista vielä enemmän ohjeistusta.
Hiihtokilpailuihin ei ole osallistumiskiintiöitä tai –rajoituksia. Kuka tahansa, jolla on kilpailemaan
oikeuttava lisenssi/ski-passi, voi osallistua. Lisenssejä on erilaisia, ja isommilla junioreilla eri lisenssitasot oikeuttavat eritasoisiin kilpailuihin (katso lisenssiohjeistus http://www.hiihtoliitto.fi/lisenssit/ ).
Viestikilpailuihin (piirinmestaruus-viestit, nuorisoviesti, hopeasompa-viestit)
joukkueet nimetään seuran toimesta. Jonkinlaisena osallistumisrajoituksena voi pitää sitäkin, että
valtakunnalliseen Hopeasompa-loppukilpailuun saa osallistua vain HS-aluekilpailuun osallistuneet
hiihtäjät. Tähänkin saa tarvittaessa poikkeusluvan esim. sairastumisen takia.

MITEN KILPAILUIHIN ILMOITTAUDUTAAN?

Kilpailuilmoittautumisia saa tehdä vain nimetty henkilö/henkilöt jokaisessa seurassa. Meillä kilpailuihin ilmoittautumisen hoitaa kaudella 2014-2015 Ritva Välläri, ritva.vallari@gmail.com. Kilpailuihin haluavan tulee ilmoittaa tiedot Ritvalle hyvissä ajoin ennen viimeistä ilmoittautumispäivää, mieluiten kaksi päivää aikaisemmin.
Ilmoitettavat tiedot:
 Kilpailun nimi sekä kilpailupäivä,
 Hiihtäjän nimi ja sarja johon osallistuu

Kilpailukohtaista viimeistä ilmoittautumisaikaa on aina noudatettava! Aina ei jälki-ilmoittautuminen ole mahdollista.
VsV maksaa jäsenmaksun ja kilpailumaksun maksaneiden osallistumismaksut kaikkiin kisoihin. Muilta kisamaksut laskutetaan kauden lopussa keväällä.

KUINKA USEIN VOI KILPAILLA?

Kilpailuihin voi osallistua niin usein kuin se tuntuu hiihtäjästä itsestään mukavalta! Jokainen kilpailu on hyvä harjoitus. Kuitenkin pitää muistaa että kilpailut ovat raskaita suorituksia, ja niistä pitää ehtiä palautua sekä lepäämällä että tekemällä pitkiä rauhallisia (ns. palauttavia) harjoituksia. Kunto kehittyy vain jos elimistö saa levätä rasituksen jälkeen riittävästi. Samalla viikolla voi käydä useammassakin kilpailussa, mutta niin ei kannata tehdä joka viikko. Matkan pituus kisapaikalle, pakkasen kireys ja muut harrastukset tai menot vaikuttavat myös kokonaisrasitukseen.

MITEN KISOIHIN KANNATTAA VALMISTAUTUA?

Kilpailua edeltävällä viikolla tehdään usein yksi tai useampia kilpailuun valmistavia harjoituksia.
Kilpailuun valmistavassa harjoituksessa on yksi tai useampia kilpailuvauhtisia vetoja. Hiihtoharjoituksissa on myös näiden opettelua. Viimeisenä päivänä ennen kilpailua ei tavallisesti enää tehdä kovaa harjoitusta, vaan hiihdellään kevyesti ja ehkä tehdään muutama lyhyt kiihdytys.
Kilpailua edeltävän vuorokauden aikana levätään riittävästi ja syödään terveellisesti. Erityisiä
tankkauksia ei juniorien kilpailumatkoille tarvita, normaali terveellinen ruoka ja juoma riittävät.
Edellisenä iltana ei tietenkään kannata mässäillä äärisuolaisilla (sipsit yms) tai äärimakeilla (karkit yms), mutta nehän eivät muutenkaan kuulu urheilijan ruokavalioon.
Sukset (ja muutkin välineet) kunnostetaan niin pitkälle kuin mahdollista jo viimeistään edellisenä iltana. Jos suksihuoltoon kaipaa apua, kannattaa kysyä hyvissä ajoin, noin viikkoa ennen kokeneemmilta huoltajilta. Seuralla on kaksi voidepakkia, joista toinen on Junkkalassa ja toinen Vällärillä. Toinen on ns. junnucup-pakki ja toinen hs-pakki. Pakeissa on peruspitovoiteet ym. joista saa ensiapua kisapaikoilla. Pakit ovat aina näiden perheiden mukana kisoissa. Jos menet muualle kisoihin, pakin voi pyytää lainaksi itselle mukaan.

MITÄ OTAN MUKAAN KISOIHIN?

Kilpailusuoritukseen pukeutuminen riippuu säätilasta. Usein käytetään seuran kisapukua tai myös
treeneissä käytettävää lämmittelyasua. Alle laitetaan urheilukerrastoja yksi tai kaksi kerrosta pakkasen ja tuulen mukaan. Kisavaatetus on treenivaatetusta kevyempi, koska kisassa hiihdetään täysillä. Ennen kisaa ja kisan jälkeen tarvitaan lämmintä vaatetta kisa-asun päälle. On hyvä jos päällä olevat lämmittelyvaatteet voi helposti riisua kilpailun lähtöön mennessä. Kisan jälkeen on viisasta vaihtaa ainakin alimmainen paita kuivaan, niin vilu ei yllätä. Monilla urheilijoilla on mukana enemmänkin vaihtovaatetta.
Kisaa ennen ja sen jälkeen tarvitaan juotavaa. Aina kisan jälkeen on hyvä syödä jotain pientä
proteiinipitoista. Jos kisareissu on kovin pitkä, voi tarvita välipalaa jo ennen kilpailua. Kannattaa kuitenkin olla syömättä mitään ainakin tunti ennen kilpailua, mieluummin kaksikin. Juoda pitää myös riittävästi, mutta ei enää paljoa viimeisen puolen tunnin aikana (tässä on yksilöllisiä tottumuksia).
Suksia, monoja, sauvoja, hanskoja ja pipoja ei kannata unohtaa kotiin. Joskus sattuu myös että mukana on vapaan välineet kun kisa on perinteisellä tai toisinpäin, olkaa tarkkana!

MITÄS SIELLÄ KISAPAIKALLA TAPAHTUU?

Kilpailupaikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin. Oman lähtöajan löytää kisajärjestäjän nettisivuilta
viimeistään edellisenä iltana. Minimiaika on olla paikalla noin tunti ennen omaa lähtöä. Useimmiten
tarvitaan enemmän aikaa. Aikaa tarvitaan ennen kilpailua:
– Siirtymiseen parkkialueelta lähtö- ja maalipaikalle. Tässä voi huonolla tuurilla kulua vartin
verran, joskus jo kisapaikan ja parkkipaikan löytäminen on tuskan takana.
– Suksien valintaan ja/tai voiteluun. Erityisesti perinteisen hiihtotavan kisoissa pitovoitelu usein
tehdään loppuun vasta kisapaikalla ja siihen kuluu kelistä ja voitelijasta riippuen aikaa ehkä
paljonkin… Jos olet sopinut voitelusta jonkun muun kanssa, pidä kiinni sovituista aikatauluista!
– Kilpailunumeron noutamiseen (kisakansliasta) ja kiinnittämiseen. Isommissa kisoissa kisakanslia
on usein täysin eri paikassa kuin varsinainen kisakeskus. Normaaleissa kansallisissa ja
piirikunnallisissa kanslia on lähes aina lähtöpaikan läheisyydessä.
– Kisalatuun tutustumiseen. Varsinkin jos kisapaikka on outo, on hyvä hiihtää oma kisalatu
kertaalleen läpi ennen kilpailua. Useimmiten löytyy kyllä myös latukartta joko netistä tai
kisapaikalta.
– Lämmittelyyn. Perussääntö on, että kisaan lähdetään pieni hiki päällä. Lämmittely alkaa yleensä
n. 20-30 min ennen kisaa ja kestää mahdollisimman lähelle omaa lähtöhetkeä. Tarjolla pitäisi
aina olla erillinen lämmittelylatu, mutta jos lämmittely on ohjattu tapahtuvaksi kisaladulla, on
siellä AINA annettava tilaa ensisijassa kilpailijoille. Joskus lumenpuutteen takia lämmittely on
tehtävä juosten ja voimistellen.
Kilpailupaikalla oltaessa pitää urheilijan pysyä lämpimänä ja muistaa juoda riittävästi ja riittävän aikaisin ennen kilpailua. Vessareissut pitää hoitaa ajoissa, ei viime minuutilla.
Lähtöpaikalla on oltava varusteiden kanssa normaalisti noin 5 minuuttia ennen lähtöä. Järjestäjien
kellonaika ei välttämättä ole tismalleen sama kuin valtakunnan virallinen kellonaika, joten pelivaraa on oltava. Varusteiden säätö ja esim. vaatteiden riisuminen on hoidettava sopivan ajoissa. Lähtöjonossa lämpimänä pysyttelyyn on hyvä olla mukana viltti, toppatakki tms., joka heitetään pois vasta juuri ennen omaa lähtövuoroa.
Isommissa kisoissa (esim. SM-kilpailut) voidaan käyttää ajanotossa nilkkapantoja, joiden kiinnityksessä on oltava tietty aika ennen omaa lähtöaikaa (esim. 5 min tai 10 min) – näistä ilmoitetaan kyseisten kisojen kilpailuohjeissa ja paikan päällä kuulutuksissa.

PITÄÄKÖ ANTAA LATUA?

Tähän ikuisuuskysymykseen annetaan vastaus FIS:n kansainvälisissä kilpailusäännöissä (Kohta 343.10.1, Hiihtoliiton virallinen käännös): Väliaikalähtöisessä kilpailussa ohitettavan kilpailijan on annettava latua ensimmäisestä kehotuksesta.
Tätä sääntöä tulee noudattaa myös sellaisissa perinteisen hiihtotavan kilpailuissa, joissa radalle on asetettu kaksi latua sekä vapaan hiihtotavan kilpailuissa, vaikka ohitettavan kilpailijan hiihto siitä hetkeksi häiriytyisi.
Muuten kisoissa hiihdetään tietysti niin kovaa kuin päästään. Jos kisassa on hiihdettävänä useita
kierroksia, pitää hiihtäjän laskea ne itse.

ENTÄS KISAN JÄLKEEN?

Kilpailusuorituksen jälkeen pitää muistaa palauttaa kilpailunumero. Useimmiten sen palauttaessaan saa kisajärjestäjiltä kuumaa juomaa. Muutenkin kisan jälkeen pitää juoda lämmintä ja mielellään syödä jotain pientä. Jos mahdollista, kannattaa tehdä kevyt jälkiverryttely hiihtämällä, vaikka kisakavereiden kanssa yhdessä. Palkintojen jako on joko kilpailujen päätyttyä tai usein alkupään sarjoille jaetaan palkinnot jo kilpailujen aikana. Palkintoja saavat ainakin kolme parasta, ja nuorempien sarjoissa useampikin.
Kisapaikalla voi oman suorituksen jälkeen myös mielellään kannustaa muita hiihtäjiä ja katsoa mallia parhaiden suorituksista!
Kilpailujen tulokset tulevat näkyville kisapaikalla ilmoitustaululle tms. jonkun ajan kuluttua kunkin sarjan päättymisestä. Jos tuloksissa on jotain selvästi virheellistä, siitä kannattaa ilmoittaa heti kisakansliaan.
Aikaa tulosten korjaamiseen on yleensä 15-20 minuuttia siitä kun tulokset tulevat esille. Näissä
tapauksissa kilpailun johtaja ja/tai ajanoton päällikkö selvittävät asian ennen palkintojen jakoa. Jos
palkinnot on jaettu, ei korjauksia enää oteta vastaan. Lopulliset viralliset tulokset tulevat näkyville
järjestävän seuran nettisivuille – jos hyvin käy vielä saman illan aikana.

ONNEA KILPAILUIHIN!

Comments are closed.